kerroskiisseli

Suljinajan hallinta: liikkeen tuntu ja liikkeen pysäytys

2011-11-12T18:27:00.007+02:00

Jostain käsittämättömästä syystä tätä blogia lukee edelleen jopa parikymmentä ihmistä päivässä. Siispä katsoin suorastaan velvollisuudekseni jakaa jotain uutta.

Valo tekee kuvan ja valotus tekee valokuvan. Jokaisella on synnynnäinen lahja nähdä kuvasta hyvin nopeasti, onko valotus "onnistunut" vai "epäonnistunut". (Toki valotus on myös subjektiivinen kokemus, mutta ei mennä nyt siihen.) Onnistuneen valotuksen voi saada monella tapaa, tavallisin lienee laittaa kameran täysautomaatti päälle ja antaa palaa. Tämä kuitenkin rajoittaa luovuutta ja kahlitsee kuvaajan tietynlaisiin peruskuviin, jotka toki voivat olla ihan hyviä nekin. Kuitenkin, tilanteen tunnelman ja kontekstin paremmin vangitsemiseksi kuvan moodiin on valotuksen hallinta välttämätöntä.

Valotukseen vaikuttaa useita muuttujia, jotka kuvaajan (tai automaatin) täytyy hallita: aukko eli f-luku, herkkyys eli ISO-luku ja suljinaika. Listan jatkoksi voisi myös laittaa valotuksen korjauksen ja keinovalon käytön, mutta ne ovat ihan oma tarinansa. Kuitenkin, ehkäpä kaikkein tärkein tunnelmaan vaikuttava tekijä on suljinaika.

Olen vuosien mittaan oppinut arvostamaan suljinaikaa valotuksen muuttujana -- jos näin voi sanoa. Alussa sitä tietenkin on kaikkein eniten huolissaan siitä, että "tärähtääkö" kuva (joka on muuten aika harhaanjohtava termi). Myöhemmin olen tajunnut, että oikean suljinajan valinta on kaikkea muuta kuin kuvan tärähtämistä tai onnistumista; suljinajalla on erittäin voimakas vaikutus kuvan sisältöön.

Käsitellään nyt kahta esimerkkitapausta, missä suljinajalla on keskeinen rooli: liikkeen tuntu ja liikkeen pysäytys.

Jyväskylä by night. Valotusaika 8 sekuntia. Ilman valotuksen aikana liikkuneita henkilöitä kuva olisi aika staattinen ja tylsä.

Liikkeen tunnulla tarkoitetaan (hallittua) liike-epäterävyyttä, toisin sanoen, kaikki osat kuvassa eivät ole täysin teräviä. Kuitenkin, ilman epäterävyyttä kuvasta selvästi puuttuisi jotain -- tämä voisi olla määritelmä tässä tapauksessa. Epäterävyyden ansiosta kuvassa esiintyvät asiat näyttävät liikkuvan. Liikkeen tunnun saamiseksi kuviin tarvitaan pitkähköjä valotusaikoja. Joskus, kuten yllä, jalusta tulee tarpeeseen, mutta käsivaraltakin saa kuviin pienellä harjoittelulla liikkeen tuntua.

Muutoin tylsästä autokuvasta on saatu hyvin dramaattinen zoomaamalla valotuksen (1/10 s) aikana. Vaikka auto ei liikukaan, on kuvassa liikkeen tuntua. Tekniikka ei luonnollisestikaan toimi kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla.

Yksi syy siihen, miksi tällaiset kuvat ovat vahvoja ja ylipäätään näyttävät (oikein toteutettuna) hyvältä, on, että ihmissilmän normaali "valotusaika" on noin 1/30 sekuntia, mikä on kohtalaisen pitkä aika. Kokeile vaikka heiluttaa kättäsi silmiesi edessä, huomaat, että kädestä jää "vana". Olemme siis tottuneet melko pitkiin valotusaikoihin, vaikka emme ehkä sitä itse tiedostakaan. Toisaalta, televisio-ohjelmat ja elokuvat on pitkään kuvattu ja näytetty 24-30 ruudun sekuntinopeudella, minkä silmämme tulkitsee yhtenäiseksi liikkeeksi, eikä erillisiksi kuviksi. Tämä tieto vahvistaa silmän 1/30 sekunnin valotusaikaa. (Asia ei oikeasti ole ihan näin yksinkertainen, ja siitä kiistellään kovasti, mutta periaate on suurin piirtein tämä.) Se, miksi moni uusi kamera pystyy kuvaamaan 60 ruudun sekuntitaajuudella on, että tällaisesta videosta saadaan tehtyä näyttäviä hidastuksia.

Liikkeen pysäyttämisellä tarkoitetaan nopeasti liikkuvien asioiden "vangitsemista" asentoon tai tilanteeseen, jota on vaikea kuvitella, koska normaalisti näemme kyseisen objektin liikkeessä. Nopean liikkeen pysäyttämiseen tarvitaan nopeita suljinaikoja.

Vesi on klassinen ja helppo esimerkki liikkeen pysäyttämisestä. Veden liike pysähtyy riittävän nopealla suljinajalla. 1/800 s, f/1.8, ISO 1600, päivänvalo (pilvistä).

Nopea suljinajan lisäksi tarvitaan yleensä nopeaa reagointia ja lyhyttä suljinviivettä (aika, joka kuluu laukaisimen painamisesta kuvan syntyyn). Tässä voi kuitenkin kehittyä huomattavasti harjoittelulla. Käske vaikkapa kaveriasi ottamaan pallo käteen ja heittelemään sitä ilmaan. Yritä saada kuva otettua silloin, kun pallo on kaverisi pään kohdalla.

Koska liikkeen tuntua ja liikkeen pysäyttämistä hallitaan suljinajan avulla, on kameran S-ohjelma (= Shutter), Canoneissa Tv (= Time Value), hyödyllinen automaattiohjelma. S- ja Tv-ohjelmat ovat siis valitun suljinajan perusteella automaattisesti valottavia ohjelmia. Näitä kutsutaan myös nimellä suljinajan esivalinta (shutter priority auto exposure). Toisin sanoen, aukko ja joissain kameroissa myös ISO-arvo, muuttuvat automaattisesti sen perusteella, mitä käyttäjä suljinajaksi valitsee.

Luettavaa

Kuvat pienemmäksi Irfanview:llä

2010-08-24T12:01:00.017+03:00

Pitkän tauon jälkeen julkaisen yleisön pyynnöstä yhden erittäin hyödyllisen kuvankäsittelyvinkin. Tässä tutoriaalissa kerrotaan, miten pienennät monta valokuvaa yhdellä kertaa esimerkiksi sähköpostilla lähettämistä varten.

Kuvan koon muuttaminen onnistuu eri ohjelmilla, esimerkiksi ilmaisella GIMPillä. Kuitenkin, pelkkään koon muuttamiseen GIMP on turhan raskas ohjelma. Toisaalta, harva ohjelma osaa tehdä operaation automaattisesti usealle kuvalle - GIMPissäkään tämä ei onnistu graafisesta käyttöliittymästä käsin.

Irfanview on pieni ja näpäkkä ohjelma, ja juuri sopiva yllä mainittuun hommaan. Irfanview korvaa halutessasi Windowsin Kuvien ja faksien esikatselu -ohjelman (hirveä nimi), eli jatkossa avatessasi kuvatiedoston se avautuu Irfanviewiin.

Avaa Irfanview ja klikkaa File » Batch Conversion/Rename. Batch-sana viittaa toistoon (tarkasti ottaen komentojonoon), ja siihen, että jotain (samaa) asiaa tehdään "monta kertaa putkeen". Tässä tapauksessa halutaan siis tehdä kaikista kuvista yhtä pieniä yhdellä ja samalla komennolla.

Avautuvassa ikkunassa etsi ensin kansio (Look in), jossa alkuperäiset kuvat ovat. Voit lisätä kuvat yksitellen pienennettävien listaan valitsemalla yksittäiset kuvat ja klikkaamalla Add, tai voit lisätä kaikki kansiossa olevat tiedostot painamalla Add all (kuvassa korostettuna).

Valitse kuvien tallennusmuodoksi (Output format) JPG-muoto. Paina Options-nappia, niin pääsemme asettamaan kuvalle laadun.

Luku 95 tekee vielä erittäin hyvälaatuisia kuvia, mutta jos välttämättä haluat pienempiä tiedostoja niin kaikin mokomin voi lukemaa pudottaa 90:een tai 85:een, ja laatu pysyy vielä ihan hyvänä. Muihin asetuksiin tässä ikkunassa ei tarvitse koskea, kuittaa OK:lla.

Tämän jälkeen laita täppä kohtaan Use advanced options, ja klikkaa Advanced. Tuon linkin kautta voidaan kuville tehdä paljon muutoksia, esimerkiksi haluamamme koon muuttaminen.

Avautuvassa ikkunassa on aika paljon valintoja, mutta meitä kiinnostaa vain RESIZE-osio, sekä kuvien terävöitys Sharpen-toiminnolla. Käydään nämä osiot läpi tarkemmin.

Laita täppä RESIZE-kohtaan. Valitse Set new size, ja kohta Set long size to ja anna arvoksi 900 pixels, mikä on hyvin sopiva koko, kun kuvia katsellaan tietokoneen näytöltä. Näin kuvan pidempi sivu saadaan asetettua 900, ja lyhyempi sivu mitataan automaattisesti pidemmän mukaan kuvasuhteen säilyttämiseksi. Jos pienennät kuvia esimerkiksi kymppikuvien tekemistä varten, oikea koko pitkälle sivulle on enintään 2200 pikseliä.

Laita vielä täppä kohtiin Preserve aspect ratio (kuvasuhteen säilyttäminen) sekä Use Resample function (parempi kuvanlaatu, operaatio on muutaman sekunnin hitaampi).

Digikuvia pitäisi aina terävöittää lopuksi hieman, joten laita oikealla ylhäällä olevaan Sharpen kohtaan ruksi, ja lukema 20, mikä on sopiva terävöityksen aste katsottaessa kuvia tietokoneen ruudulta.

Sulje Advanced-ikkuna klikkaamalla OK.

Kohdassa Output directory for result files aseta vielä kansio, mihin pienennetyt kuvat tulevat.

Nyt voit aloittaa työn klikkaamalla Start batch.

Kun homma on valmis, näkyy ilmoitus onnistuneista muutoksista ja mahdollisista virheistä. Kun kuvia on paljon (esimerkiksi satoja), voi työssä mennä muutama minuutti tai puolikin tuntia riippuen tietokoneen tehosta. Jos mukana oli muitakin tiedostoja kuin kuvia, niin ohjelma antaa niistä virheen, sillä muita kuin kuvatiedostoja ei tietenkään ole mahdollista pienentää. Irfanview osaa kuitenkin jatkaa työtään vaikka välissä tulisikin virheitä.

Kun on kuuma, kiire ja ahistaa

2009-07-06T21:46:00.009+03:00

Viime viikonloppuna oli yksi hääkuvaus. Tarkoituksena oli kuvata koko setti, eli muotokuvat, kirkko ja hääjuhla. Tulipa taas muistutus siitä, miksi hääkuvaajana olo ei ole niitä kaikkein kiitollisimpia kuvaustehtäviä.

Hääkuvat ovat otoksia ainutkertaisesta tapahtumasta, joten niiden tulee huokua kaikkea sitä, mitä parilla on tuona päivänä ja edeltävinä hetkinä liikkunut mielessään. Kuvien on mielellään lisäksi oltava persoonallisia, luovia ja erilaisia, muista erottuvia. Jotain, mikä erottaa juuri tämän pariskunnan muista; jotain omaa. Kuvien on tietenkin oltava teknisesti virheettömiä: tarkkoja, värikkäitä ja oikein valotettuja.

Toki, häät ovat ainutkertainen tapahtuma, joten kuvien on syytäkin olla hyviä. Mahdollisuutta korjata tekemiään virheitä ei tule.

Viime viikonloppuinen kuvaus kulki tuttua rataa. Hääparin aikataulu oli hieman myöhässä, joten kiire oli. Päivä oli ehkä kesän kuumin, eikä taivaalla näkynyt kovinkaan montaa pilven hattaraa. Suomen kesä on lyhyt mutta kuuma. Pelkästään kameralaukun kantaminen otti koville. Kun lisäksi kuvausaika oli iltapäivällä puoli kahdelta, ja aurinko porottaa suoraan pään yläpuolella, niin voit arvata että valo oli mitä oli.

Kuvauspaikaksi oli valittu juhlapaikan lähellä ollut koski, tai oikeastaan sen rannalla oleva puistikko. Paikka oli silmällä katsottuna ihan kaunis, mutta kunnollista kuvauspaikkaa ei tahtonut löytyä. Maasto oli epätasaista, ja esimerkiksi salamajalustojen pystyttäminen oli todella haastavaa. Kun avasin ensimmäisen sateenvarjon, jalusta rävähti pienestä tuulenvireestä alas. Onneksi kamat säilyivät kutakuinkin ehjinä.

Koska assareita oli vain yksi (kaaso), niin päädyin kuvaamaan yhdellä valolla. Kaaso nimittäin piteli salamajalustaa pystyssä, ja liikutteli sitä tarpeen mukaan. Ilman avustajaa keikka olisi mennyt aikamoiseksi säätämiseksi. Olisi pitänyt laittaa painoja valojalustan päälle ja kuvauspaikalla liikkuminen olisi ollut käytännössä mahdotonta. Kuvien määrä olisi pudonnut ainakin puoleen.

Salaman laukaisin langattomasti Flash Waves -radiolla. Kirjoitan näistä myöhemmin oman artikkelin, lyhyesti mainitsen tässä vain että ovat toimineet oikein hienosti.

Muotokuvien jälkeen kävin kiireen vilkkaa vaihtamassa puvun päälleni. Ehdin juuri ja juuri juoda lasillisen ja ottaa leivän suuhuni, kun oli jo mentävä kirkkoon. Aikaa ennen morsiamen ilmestymistä käytävälle jäi 3 minuuttia, mutta onneksi kirkko oli ennestään tuttu, ja muistin kuin muistinkin melko hyvät valotusarvot.

Älä ymmärrä väärin. Nautin kyllä hääkuvauksista, vaikka niihin muodostuukin väistämättä jonkinlainen viha-rakkaus-suhde. Toisaalta elämässä pitääkin olla haasteita ja tiukkoja tilanteita, se on keino millä pysyy järjissään. Mitä useammat häät kuvaa, sitä useammat vaaranpaikat oppii tunnistamaan. Toisaalta oppii myös tunnistamaan parien tarpeita ja toiveita, ja sitä kautta oppii ehkä tuottamaan parempia valokuvia.

Adobe Lightroom 2: väriprofiilit

2009-06-30T22:32:00.008+03:00

Käytin pitkään Adobe Lightroomin versiota 1.4. Viime viikolla tuli kuitenkin eteen se tilanne, että oli niin sanotusti pakko hankkia uusi versio Lightroomista. Tiesin kyllä että uusi versio toi tullessaan mm. paikalliset korjaukset, kahden näytön tuen ja muita mukavia uutuuksia, mutta yksi asia mitä en aikaisemmin ollut ottanut huomioon, oli Develop-moduulin Camera Calibration –väriprofiilit, jotka jäljittelevät kameravalmistajien ajatusta ideaalista värimaailmasta. Kuulostaa aika mielenkiinnottomalta, mutta lyhyesti sanottuna kaikki valokuvani näyttävät niiden ansiosta nyt paremmilta kuin ennen.

Toiminto, josta puhun, löytyy siis vain Lightroomin versiosta 2, ja pätee vain RAW-kuviin. Ykkösversiossa ei näitä profiileja voi kuviin liittää, eikä myöskään JPG-kuviin.

Väriprofiilivalikon löydät seuraavasti. Avaa Develop-moduuli ja rullaa oikeanpuoleinen paneeli-ikkuna aivan alas saakka. Avaa Camera Calibration –paneeli klikkaamalla pikku nuolta, ellei se ole jo auki.

Profile-pudotusvalikosta löydät valikoiman eri väriasetuksia.

Nämä profiilit voi ymmärtää kuvan raakatiedon tulkinnoiksi. Asiaa voi verrata vaikka kielenkääntämiseen. Jokin, vaikkapa englannin kielen, lause voidaan suomentaa “vapaasti” monella eri tavalla. Ei ole yhtä oikeaa tapaa suomentaa lauseita ja virkkeitä. Ero kuvien kääntämiseen on tietysti se, että “sanatarkkaa suomennosta” ei digikuvauksessa yksinkertaisesti ole olemassa! Nämä profiilit tarjoavat valmiita tulkintoja, joista osa on optimoitu toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttämäsi kameran kanssa (eikö kuulostakin hyvältä!).

ACR 4.4 ja 2.4 sekä Adobe Standard ovat Adoben “omia” profiileja. Lukemani mukaan Adobe Standard on korvaamassa ACR-profiileja, joten jatkossa ACR-profiilit poistunevat.

Camera-alkuiset profiilit ovat kamerakohtaisia. Ne tavallaan imitoivat kameran omia valmiita värisäätöjä JPG-kuville, esim. Vivid, Neutral jne. Yllä oleva kuva on esimerkki Nikonin raakakuviin saatavilla olevista väriprofiileista. Canonin raakakuviin ei Nikonin profiileja voi liittää, vaan niihin on omat profiilinsa. Silloin nämä Nikonin profiilit eivät ole näkyvissä, vaan Lightroom tunnistaa käytetyn kameran tiedostoista automaattisesti.

Väriprofiileissa on hämmästyttävän suuret erot. Alla pieni vertailu.

Kuva on suoraan kamerasta ilman mitään säätöjä, vain vaihdellen väriprofiilia.

Oletuksena Lightroom liittää kirjastoon tuotaviin kuviin ACR 4.4 –profiilin, joka on käytännössä tismalleen sama kuin Adobe Standard. Molemmat ovat sävymaailmaltaan todella konservatiivisia, ja erityisesti ihonsävyt toistuvat harmaina ja värittöminä. Huippuvalot säilyvät hyvin palamatta helposti puhki. Henkilökuvissa tämä profiili toimii kuitenkin heikosti. Lightroom versio 1 käyttää juuri näitä ACR-profiileja.

Camera Neutral näyttää jo paljon paremmalta, vaikka sekin on hyvin neutraali ja kuvan mustat osat eivät ole kovinkaan mustia.

Camera Standard on mielestäni paras “oletusprofiili”. Camera Portrait näyttää henkilökuvissa kuitenkin parhaalta, erityisesti punaisen sävyt ovat totaalisen eri maailmasta ACR-profiileihin verrattuna.

Camera Vivid on korkeakontrastinen ja hyvin saturoitunut. On makuasia meneekö tämä “överiksi” vai onko kuva muuten vain fantasiamainen.

Alla vielä tarkempi vertailu Adobe Standardin ja Camera Portraitin eroista 100 % zoomauksella.

Älä anna lievän vaaleuden hämätä Portrait-profiilissa. Katso vaikka huulia ja vertaile niiden väriä. Kysymys ei ole vain vaaleudesta tai tummuudesta, vaan yksinkertaisesti paremmin tulkituista väreistä.

Homman juju on siinä, että valittu väriprofiili ei tee mitään muutoksia kuvan asetuksiin. Valittu profiili on aloituspiste kuvan muokkaamiselle. Muokkaaminen kuitenkin helpottuu sitä mukaa, mitä parempi alkutilanne on. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että työnkulkua nopeuttaa kun kuvat näyttävät hyviltä suoraan kamerasta otettuna ilman minkäänlaisia lisäsäätöjä, pelkällä profiilin muutoksella!

Lightroom toimimaan vauhdikkaammin

2009-06-24T22:15:00.004+03:00

Jukka Vuorinen julkaisi KKuja-blogissaan erinomaisen artikkelin seikoista, jotka nopeuttavat Adobe Lightroomin käyttämistä. Lisäksi Vuorinen esittelee vinkkejä, joilla tietokoneen saa yleisesti toimimaan sukkelammin. Tässä muutama poiminta mielestäni tärkeimmistä seikoista omien kommenttieni kera.

Älä säilytä turhia kuvia koneellasi. Ne kuormittavat kiintolevyä ja hidastavat Lightroomin käyttöä. Epäonnistuneiden ja muuten hyödyttömien kuvien säilyttäminen hidastaa muutenkin työskentelyä, koska oikeiden kuvien löytäminen huonojen seasta on työlästä.
Älä käytä automaattista XMP-tietojen kirjoitusta. Ainoa syy käyttää näiden tiedostojen kirjoittamista on se, että Lightroomissa tekemäsi muutokset ovat käytettävissä Photoshopin Camera Raw –pluginissa. En usko, että kukaan todella haluaa KAIKKIEN kuvien LR-säätöjen olevan Photoshopin saatavilla. Voit toki tallentaa Lightroomissa tekemäsi muutokset yksittäiseen kuvaan (Metadata –> Save Metadata to file).
Optimoi kuvatietokanta (catalog). Se onnistuu klikkaamalla Edit –> Catalog Preferences –> Relaunch and optimize. Tämä tietokanta sisältää mm. kaikki tekemäsi muutokset ja kuviin kirjoittamasi metatiedot ja vaatii aina välillä “putsausta”.
Eheytä kiintolevyt. Se nopeuttaa tiedostojen lukemista ja kirjoittamista, joten se on hyvä tehdä säännöllisesti. Vistassa eheyttäminen onnistuu ainakin seuraavasti: Avaa Oma tietokone, valitse eheytettävä levyasema ja klikkaa hiiren oikealla Ominaisuudet, sitten Työkalut ja Eheytä nyt.

Yksinkertaista valaisua

2008-12-15T15:21:00.009+02:00

Back in business... Kesä ja syksy on ollut aika haipakkaa. Katsotaan josko sitä lähtisi tämä blogi uudestaan lentoon.

Sen pidemmittä puheitta käydään suoraan aiheeseen. Monisalamakuvaus on yliarvostettua. Yhdellä salamalla voi tehdä erinomaisia kuvia. Mikä parasta, mitä vähemmän välineitä on käytössä, sitä luovempiin ratkaisuihin valokuvaaja (toivottavasti) päätyy. Kuitenkin salaman paikalla ("tulosuunnalla") on merkitystä. Suoralla salamalla kuvaaminen (=salama kiinni kamerassa) ei ole se paras vaihtoehto, tosin joskus ainoa.

Paremman lopputuloksen saat, jos pystyt - keinolla tai toisella - viemään salaman irti kamerasta. Alla olevassa esimerkissä salama on viety oikealle hieman eteenpäin kuvaajasta. Salama on suurin piirtein suorassa kulmassa sohvaan nähden. Valaisun pystyttämiseen meni noin 3 minuuttia. Tarvittaessa setti liikkuu kätevästi myös pyöräilijän mukana. Käytössä oli läpikuultava sateenvarjo, salamaständi, varjopidike ja tietysti itse salama (tässä tapauksessa Nikon SB-80DX).

Tässä yhden valon käyttäminen luo uskottavan ja luonnollisen vaikutelman "normaalista" valaistuksesta. Koska käytössä on vain yksi salama, niin varjojakin syntyy. Se ei suinkaan ole huono asia: itse asiassa juuri varjot tekevät tästä kuvasta valokuvan.

Käytännössä kuva syntyi siten, että ensin katsottiin valotus ikkunasta näkyvän luonnon mukaan (f/8, 1/50s, ISO200). Sitten säädettiin salaman teho manuaalisesti vastaamaan edellä mainittuja valotusarvoja. Näin saatiin sisätilan ja pihan välille yhteinen valotus, joka suurin piirtein vastaa sitä, mitä me paljaalla silmälläkin näemme.

Suunnittele kuvaustilanteet ennakkoon

2008-05-27T16:07:00.006+03:00

Elämme valtavassa visuaalisen informaation tulvassa. Tämä lienee sanomattakin selvää. Sanomalehdet, televisio, internet ja koko mediamaailma on aivan tupaten täynnä kuvainformaatiota. Yksi syy esimerkiksi netistä ostamisen suosiolle on, että ihminen tekee ostopäätöksiä kuviin ja tuotteen visuaaliseen informaation perustuen.

Digitaalikameroiden nousu on johtanut otettujen valokuvien määrän valtavaan nousuun. Maailmassa ei ole ikinä kuvattu niin paljon kuin tänä päivänä, eikä se ole vähentymään päin, vaan päinvastoin. Kameroita löytyy kohta jokaisesta kännykästäkin, joten ihmisillä on jatkuvasti kuvausväline mukanaan, missä he kulkevatkin. Kuvia laitetaan esille internetiin kaikkien ihmeteltäväksi, olivatpa ne sitten laadullisesti millaisia tahansa.

Tähän kuvatulvaan liittyy luonnollisesti muutamia ongelmia. Digitaalisen kuvan nousun aikana on käynyt varsin tavalliseksi, että otetaan paljon kuvia, ja uskotaan kuvien paljoudesta löytyvän "ainakin muutama hyvä kuva". En tarkoita tässä niin sanottua normaalia rinnakkaisruutujen ottamista, jolla varmistetaan henkilön ilme ja silmien auki oleminen ja niin edelleen, vaan sitä, että otetaan yksinkertaisesti erittäin paljon kuvia sen kummemmin suunnittelematta kuvaustilannetta. Kuvia otetaan missä vain, milloin vain, jopa miettimättä mitä itse asiassa ollaan kuvaamassa.

Uhraapa hetki tälle ajatukselle: Milloin sinulla on viimeksi käynyt niin, että et ole yhtään suunnitellut edessä olevaa kuvaustilannetta? Olet ehkä tiennyt, että olet menossa kuvaamaan serkkusi häitä lauantaina kello 15, mutta oletko miettinyt, MITÄ tarkalleen ottaen aiot kuvata?

Usko pois - roskasta ei saa ruusua tekemälläkään, ja tämä pätee erittäin hyvin myös valokuvauksessa. Määrä ei korvaa laatua. Kuvaustilanteiden suunnittelemattomuus johtaa lähes väistämättä huonoihin kuviin. Joskus voi tietysti käydä hyvä tuuri ja mukaan voi lipsahtaa vahingossa hyväkin ruutu, mutta mitä enemmän kuvaustilanteisiin paneutuu etukäteen, sitä varmemmin kuvien laatu on tasaista, kerrasta toiseen. Kääntäen, mitä vähemmän suunnittelet ja visualisoit kuvauskeikkoja, sitä varmemmin yrität paikata epävarmuutesi kuvaustilanteessa kuvaamalla paljon kuvia. Viisikymmentä suunniteltua, tarkkaa, puhuttelevaa ja sisältörikasta valokuvaa hääjuhlasta on parempi kuin viisisataa satunnaisesti tuurin varassa kuvattua tilannekuvaa.

Itse jouduin kokemaan tämän aika karvaasti oltuani vuonna 2007 kuusi kuukautta Etelä-Amerikassa. Otin luonnollisesti koko kuvausarsenaalini mukaan reissuun, mutta en ollut ottanut käytännössä lainkaan selvää, mitkä olisivat niitä asioita, tilanteita ja kohteita, jotka haluan saada tallennettua muistikortilleni. Palatessani sitten aikanaan koto-Suomeen tajusin, että minulta puuttuu paljon sellaisia kuvia, joiden ottamista näin jälkikäteen ajatellen pidän täysin itsestään selvänä. Kuinka saatoinkaan jättää ottamatta kuvat siitä ja siitä asiasta. Koska kysymyksessä ei erityisesti ollut mikään valokuvausmatka, niin etukäteissuunnittelun merkitys (siis sen puute) korostui entisestään.

Visualisoi mielessäsi, miltä haluaisit lopullisen kuvan näyttävän. Mieti, miltä kohde näyttäisi erilaisissa kuvakulmissa, valaistuksessa tai miljöössä. Voit piirtää luonnoksen myös paperille, se helpottaa suunnittelutyötä. Opettele myös tuntemaan välineesi, sen hyvät ja huonot puolet, rajat ja rajoitukset.

Kysely päättynyt: Mitä ohjelmaa käytät kuvien muokkaamiseen?

2008-05-22T10:12:00.004+03:00

Vastauksia tuli 70 kappaletta. Suurin osa oli valinnut vain yhden ohjelman, mistä olin hieman yllättynyt. Itse käytän sekä Adoben Lightroomia että Photoshopia, ja silloin tällöin myös Rawshooteria. Odotetusti Photoshop sai suurimman äänimäärän, 67 % kaikista vastauksista. Toisena oli Lightroom ja kolmantena "joku muu ohjelma". Kommentoikaa, mitä muita ohjelmia käytätte kuvien editointiin.

Tässä vielä tulokset kokonaisuudessaan:

Photoshop	47 (67 %)
Lightroom	24 (34 %)
Joku muu ohjelma	13 (18%)
Paint Shop Pro	8 (11 %)
DxO Optics Pro	2 (2%)
Rawshooter	2 (2%)

Pyöräilijän pikakeikkasetti

2008-05-21T14:49:00.003+03:00

Niin ärsyttävää kuin se toisinaan onkin, niin en ole tähän päivään mennessä omistanut autoa. Usein joudun ajattelemaan asioita ensisijaisesti juuri liikkumisen näkökulmasta.

Yllä olevaan kuvaan olen koonnut niin sanotun pyöräilijän pikakeikkasetin, joka kulkee mukanani, kun kuljen kuvauspaikalle fillarilla. Vaikka paljon enemmänkin voisi kantaa mukanaan, on tällainen kompakti setti kuitenkin osoittautunut erittäin toimivaksi.

Kuvaa klikkaamalla pääset sivulle, jossa setin osat on lueteltu. Kuvasta puuttuu runko, Nikon D70s (jolla otin kyseisen kuvan, koska en omista toista runkoa!).

Parempia maisemakuvia puoliharmaasuotimilla

2008-05-17T10:48:00.011+03:00

Nikon D70s, Tokina 12-24 @ 17mm. Molemmissa samat valotusarvot, eli 1/160sec f/11 ja ISO200.

Maisemakuvia kuvatessa törmää hyvin usein ongelmaan, että oikeaa valotusta on vaikeaa tai mahdotonta löytää. Jos haluamme, että taivas valottuu oikein (eli pilvien yksityiskohdat eivät ylivalotu ja pala puhki), on tuloksena yleensä se, että muu osa kuvasta alivalottuu. Tällöin kuva on suurelta osin liian tumma. Toisaalta, jos kuva valotetaan maaston mukaan, niin taivas ylivalottuu ja kuva näyttää liian vaalealta.

Toisin sanoen, meidän pitäisi jollain tavalla pystyä tummentamaan tai himmentämään taivasta, tai vaihtoehtoisesti vaalentamaan muuta osaa kuvasta, esimerkiksi maastoa.

Ehkäpä jossain vaiheessa tulemme näkemään digikameroissa aivojen toimintaa jäljittelevän, sisäänrakennetun HDR-ominaisuuden, eli tekniikan, joka pystyy lennosta yhdistelemään erilaisia valotusarvoja, joita tällainen korkeakontrastinen kuvaustilanne vaatii. Tähän mennessä kuitenkin kuvakennon tai filmin dynamiikka on ollut riittämätön tallentamaan kovin suuria valotuseroja, kuten yllä mainitun esimerkin kaltaisessa tilanteessa.

Tilanteeseen on kaksi ratkaisua, joissa molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

a) Kuvaa tilanteesta useampi otos erilaisilla valotusarvoilla, ja yhdistä ne kuvankäsittelyohjelmassa yhdeksi kuvaksi.

b) Käytä puoliharmaasuodinta, joka asteittain tummentaa osan kuvasta. Tällöin tarvitaan vain yksi valotus (yksi kuva).

A-vaihtoehdon etuna on, että eri valotusten parhaat palat voidaan yhdistää koko kuva-alalta, tai vaikkapa vain pieneltä osin. Myös automaattiseen kuvien yhdistelyyn tarkoitetut HDR-ohjelmistot ovat kehittyneet ja niillä pystyy tekemään jo varsin kelpo jälkeä. Haittapuolena tässä vaihtoehdossa on se, että jalusta on aivan välttämätön (muuten kuvia ei voi tarkasti yhdistellä).

B-vaihtoehdossa tarvitaan vain yksi valotus, joten jalustalta kuvaaminen ei ole välttämätöntä. Tekniikka on myöskin hyvin yleisesti käytetty ja tuttu jo valokuvauksen alkuajoilta, joten puoliharmaasuotimilla kuvattuja kuvia voinee kutsua "luomukuviksi", toisin kuin tietokoneella yhdisteltyjä kuvia. Toisaalta suodin itsessään asettaa rajoituksia esimerkiksi rajauksen suhteen. Myöskin kuvan absoluuttinen terävyys kärsii jonkin verran, kun objektiivin eteen laitetaan yksi elementti lisää.

Cokin P-sarjan puoliharmaasuotimet

Cokin on yksi suurista objektiivien suodinvalmistajista. Cokin tekee myös "perinteisiä" pyöreitä suotimia, jotka kierretään suoraan objektiivin suodinkierteeseen, mutta tärkein Cokinin tuote on kuitenkin suorakaiteen muotoiset suotimet. Nämä suodinläpyskät laitetaan kiinni suodinpidikkeeseen, joka tulee kiinni objektiiviin.

Cokin tekee muutamia hieman eri käyttöön tarkoitettuja suodinsarjoja, joissa kullekin on oma suodinpidike. Pidikkeet on luokiteltu lähinnä objektiivin suodinkierteen koon mukaan.

A-sarja pokkarikameroille (suodinkierteet 36-62 mm)

P-sarja järjestelmäkameroille (48-82 mm)

Z-pro-sarja keskikoon kameroille ja superlaajakulmille (49-96 mm)

X-pro-sarja palkkikameroille (62-112 mm)

Itse hankin jokin aika sitten Cokin P-sarjan pidikkeen (77 millimetrin suodinkierteellä) ja siihen pari erilaista puoliharmaasuodinta. Ensivaikutelma suotimista on hyvä. Pidike on tukeva ja siihen on helppo asettaa haluttu suodin, ja sitä on myös helppo liikutella kuvauksen aikana. Etsimestä on helppo nähdä, kun puoliharmaasuodin on oikealla kohdalla, eli kun taivas tummenee riittävästi suhteessa muuhun maisemaan.

Ainakin Tokinan 12-24 f/4 -objektiivilla alle 17 millin polttoväleillä P-sarjan pidike aiheuttaa vinjetointia (Nikon DX-kuvakenno). Cokinilla on erikseen saatavilla superlaajakulmille tarkoitettu pidikemalli (P299), joten täytynee jossain vaiheessa kokeilla sitä.

Puoliharmaasuotimia hankkiessa kannattaa muistaa, että yhtä oikeaa suodinta ei ole olemassa. Yleensä kannattaa olla mukana muutama erilainen suodin, joissa tummuus ja jyrkkyys vaihtelevat. Jos kuvassa on selkeä horisontti ilman sitä rikkovia elementtejä (esimerkiksi puita), voi oikea valinta olla sellainen puoliharmaasuodin, jossa tumman osan ja kirkkaan osan välillä on mahdollisimman lyhyt muutosväli. Joskus paras puoliharmaasuodin on sellainen, jossa muutos tapahtuu esimerkiksi koko kuva-alan pituudelta. Suodinvaihtoehtoihin kannattaa tutustua ennen hankkimista vaikkapa Cokinin sivuilla.

Kärsiikö terävyys käytettäessä suotimia?

Cokin P-sarjan suotimet eivät ole lasia, vaan hyvälaatuista muovia. Kuitenkin jokainen objektiivin eteen asetettu lisäelementti periaatteessa huonontaa kuvanlaatua (ainakaan se ei voi sitä parantaa). Alla näyte ilman suodinta ja suotimen kanssa.

Ainakaan näillä kuvatarkkuuksilla (D70s, 6 megapikseliä) itse en pystynyt havaitsemaan kuvanlaadun heikkenemistä, vaan päinvastoin, oikein käytetty suodin parantaa kuvanlaatua tuomalla esiin kuvan kannalta tärkeitä kohteita ja säilyttämällä yksityiskohtia.

Kerroskiisseliin videotutoriaaleja

2008-05-12T01:29:00.004+03:00

Väriä valoon suotimilla

2008-05-10T10:57:00.013+03:00

Kuva: Markus Hallinen.

Salaman värisuotimet ovat edullinen keino saada lisää dramaattisuutta ja persoonallisuutta langattomaan salamakuvaukseen.

Värisuotimilla voi tehdä salamoiden kanssa kaikenlaista kivaa. Paitsi että niillä voi muuttaa valon värin vastaamaan vallitsevaa loisteputki- tai hehkuvaloa (artikkeli tulossa myöhemmin), voi värisuotimia käyttää myös luovasti.

Värisuotimilla (eng. gel) tarkoitetaan salamakuvauksessa muoviliuskoja, jotka asetetaan välähdyspään eteen, jolloin ne muuttavat salaman alkuperäisen valon väriä. Suotimilla ei ole mitään tarkkaan määriteltyjä koko- tai muita vaatimuksia, joten periaatteessa mikä tahansa värikäs kalvo, josta valo pääsee kulkemaan läpi, käy värisuotimeksi.

Yllä olevassa esimerkissä on käytetty kahta salamaa: Canon EX 580:aa pääsalamana ja Nikon SB-80DX:ää taustan valaisuun. Pääsalama on ammuttu puhtaana (ilman värisuodinta) läpikuultavan sateenvarjon läpi. Sen sijaan taustan valaisuun käytetty SB-80DX on varustettu sinisellä värisuotimella. Erityisen hyvin värisuotimet toimivat kohdistettaessa salama valkoista taustaa vasten, jolloin värisuotimen alkuperäinen väri (tässä esimerkissä, tadaa!, sininen) heijastuu mahdollisimman saturoituneena ja täyteläisenä. Yllä olevassa kuvassa taustana on toiminut ihan tavallinen valkoinen seinä.

Nyt tulee tärkeä juttu: Värisuotimet voivat olla erittäin halpoja tai vähän kalliimpia. Esimerkiksi Nikon myy SB-600-, SB-800- ja SB-80DX-salamoihin sopivaa SJ-1 filtterisettiään, joka sisältää kahdeksan eriväristä suodinta. Setti kustantaa 20-30 euroa ostopaikasta riippuen. Näistä suotimista neljä on tarkoitettu erityisesti salaman värilämpötilan täsmäämiseen vallitsevan valon kanssa, ja neljä sitten "luovaan kuvaukseen".

Kuva: Markus Hallinen.

Halvemmalla ja enemmän suotimia saa kuitenkin saksalaisesta Thomann-nimisestä verkkokaupasta. He nimittäin myyvät Lee-suodinkatalogiaan (kuva yllä) 2,50 euron kappalehintaan. Tämä katalogi ei varsinaisesti ole mikään suodinsetti, vaan tarkoitettu myyntikatalogiksi. Nipussa olevat kalvot toimivat kuitenkin kokonsa puolesta salaman suotimiksi erittäin loistavasti. Katalogi sisältää lukemattoman määrän suotimia, jotka voi leikata irti nipusta ja kiinnittää salamaan vaikka kirkkaalla teipillä.

Jos suotimia käyttää paljon, kannattaa harkita n. kahden euron sijoittamista tarranauhaan (Biltemassa nimellä takiaisnauhat, älkää kysykö miksi). Tarranauhan toinen osa liimataan suotimen päihin ja vastakappaleet luonnollisesti salaman kylkeen, välähdyspään läheisyyteen. Näin suotimen saa nopeasti kiinnitettyä välähdyspään eteen, ja vastaavasti silloin kun suodinta ei tarvita, sen voi kiinnittää välähdyspään yläpuolelle "lepotilaan". Vinkki: Kiinnitä tarranauhaa suotimen molemmille puolille (siis sisä- ja ulkopuolelle), jolloin voit pitää useampaa suodinta valmiustilassa kiinnittämällä suotimet osittain toinen toistensa päälle.

Kiitos Markus Halliselle havainnekuvista.

EDIT 29.5.2008: Tarkennuksena vielä, että ihan pelkästään yhtä filtterisettiä ei tietenkään kannata eikä pysty Thomannilta tilata, koska postikulut ovat aina 20 euroa ja lisäksi Thomannilla on käytössään 50 euron minimitilaus. Mutta ei muuta kun kimppatilauksia tekemään. :-)

Nikon SB-80DX: Kohtuuhintainen langaton salama

2008-05-07T13:45:00.002+03:00

Nikon esitteli SB-80DX-salamansa vuonna 2002. Salama on tarkoitettu käytettäväksi nyt jo vanhentuneiden digikameroiden kanssa, jotka eivät osaa hyödyntää uutta ns. i-TTL-tekniikkaa. Vanhempaa, ns. D-TTL:ää, käyttäviä kameroita ovat D100 sekä D1-sarjan kamerat. D-TTL-tekniikalla varustettuja salamoita ovat SB-80DX:n lisäksi SB-28DX ja SB-50DX. Näitä kameroita (tai salamoita) ei enää uutena löydä joten myös SB-80DX voidaan katsoa vanhentuneeksi tuotteeksi. Toisin sanoen, SB-80DX:n automaattivalotus ei toimi uudempien digitaalikameroiden kanssa, joten ainoaksi salamaksi siitä ei ole.

D-TTL:n ja i-TTL:n eroista löytyy hyvä englanninkielinen artikkeli täältä, joten tässä ei syvällisemmin käsitellä sitä. Todetaan vain, että SB-80DX toimii manuaalitilassa myös uudempien kameroiden kanssa, ja itse asiassa SB-80DX:ssä on automaattivalotusta lukuunottamatta käytännössä kaikki samat välähdysominaisuudet (tehon säätö 1/3 aukon portain, strobo jne) kuin sen isoveljessä SB-800:ssa. SB-80DX on erittäin jämäkän ja kestävän tuntuinen, ja aivan kuten SB-800:ssa, myös SB-80DX:ssä on metallinen kiinnityskenkä.

SB-80DX:stä löytyy myös langallinen synkronointiportti (nk. PC-synkronointiportti), joten salaman voi laukaista esimerkiksi Pocket Wizardilla, Skyportilla tai jollain muulla radioaaltoihin perustuvalla synkronointimenetelmällä.

Salaman välähdyspää kääntyy ylös 90 astetta, alas 7 astetta, ja vaakatasossa 270 (oikealle 90 ja vasemmalle 180) astetta. Salamassa on myös liitäntämahdollisuus ulkoiselle virtalähteelle, joka mahdollistaa pidemmät kuvaussessiot ja latausajan lyhenemisen välähdysten välillä.

Ehkä kaikkein mielenkiintoisin ominaisuus SB-80DX:ssä on kuitenkin orjasalamatoiminto. Lyhyesti sanottuna: se on erittäin herkkä. Sisätiloissa SB-80DX välähtää vielä seinienkin taakse, kunhan salaman orjakenno (pieni kohollaan oleva musta suorakaiteen muotoinen muovinpala) "näkee" välähdyksen, esimerkiksi heijastuksena jostain pinnasta. Ulkona, varsinkin kirkkaassa valossa, orja toimii hieman huonommin, ja suora näköyhteys toisesta salamasta on käytännössä välttämätön. Jos kuvaa paljon ulkona, kannattaa harkita jonkinlaisen radiosynkka-järjestelmän hankkimista, joskin neuvokas ja kärsivällinen kuvaaja kyllä pärjää myös ilman. Halvimmillaan lähetin-vastaanotin-paketteja saa noin sadalla eurolla.

Suomessa SB-80DX:n hinnat liikkuvat noin reilun 100 ja vajaan 200 euron tienoilla. Hintaansa nähden SB-80DX on erittäin kelpo paristokäyttöinen orjasalama, joka on kestävää tekoa ja reagoi herkästi muihin valonlähteisiin. Suosittelen lämpimästi!

Rohkeasti vastavaloon

2008-05-02T15:43:00.005+03:00

Yksi pahiten väärinymmärretyistä asioista valokuvauksessa on vastavalo. "Tavalliset ihmiset" pelkäävät vastavaloa kuin ruttoa. Vastavalo on heille paha, kuvia tuhoava asia. Sen takia ne Martin ja Irmelin hääkuvatkin menivät ihan pilalle, kun kirkon ikkunasta paistoi valo vasten kameraa ja nyt naamoista ei näy mitään. Hitusen verran kyrsii.

Määritellään tähän alkuun keskeiset käsitteet: Myötävalo on kuvaajan selän takaa tulevaa valoa, jossa valonlähteen tuottama valo osuu suoraan kuvattavan kasvoihin. Vastavalo on (yllätys yllätys) myötävalon vastakohta, eli sellaista valoa, joka tulee kohti kuvaajaa ja kameraa edestäpäin, kuvattavan kohteen takaa.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kuvannut jotain porukkaa vastavaloon, niin joku kuvattavista on huomauttanut, että pitäisikö kuvaajan siirtyä niin että valo olisi myötäinen.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi kenellekään paha mieli, niin sanottakoon, että totta puhuen vastavaloon kuvaamisen perusongelma on usein kameroiden toimintaperiaate, ei niinkään käyttäjän osaamattomuus. Toisaalta kamerat toimivat kyllä ihan oikein, eli kyse on enemmänkin ominaisuudesta kuin ongelmasta. Kameroiden valotusautomatiikat on ohjelmoitu useimmiten niin, että ne mittaavat valon koko ruudun (siis kuvan) alueelta. Toisin sanoen, kuvattaessa vastavaloon kamera valottaa kuvan kirkkaimman kohdan mukaan, jotta mikään osa kuvasta ei "palaisi puhki", eli ylivalottuisi. Tällöin väistämättä kuvan tummemmat osat (esimerkiksi kasvot) alivalottuvat, sillä kasvot ovat tummemmat kuin aurinko.

Miksi kuvata vastavaloon? Alla on lueteltu vain muutamia vastavalon etuja.

1. Korko-/hiusvalo. Korkovalo, jota myös hiusvaloksi kutsutaan, erottaa kuvattavan kohteen kauniisti taustasta, jolloin kuvan tärkein sisältö on katselijalle ilmeinen eikä sitä tarvi etsiä kuvasta. Vastavalo luo kohteelle kauniit "ääriviivat", joita myötävalo ei tee. Myötävalo aiheuttaa usein myös sen, että kohde on yhtä massaa taustan kanssa, eikä erotu niin selkeästi taustan kaaoksesta.

2. Dramaattisempi, persoonallisempi kuva. Myötävalo on latteaa, persoonatonta ja mielenkiinnotonta. Vastavalolla tuot asioita esiin dramaattisemmalla otteella.

3. Graafisuus. Vastavalo luo usein kauniin graafisen, jopa maalauksellisen ilmeen kuvaan.

Miten tätä ilmiötä voi sitten hallita? Miten vastavaloon voi ylipäänsä ikinä ottaa yhtään hyvää kuvaa? Tässä muutamia vinkkejä.

1. Käytä salamaa. Varmin ja helpoin tapa valottaa kuva oikein on käyttää salamaa. Jos käytät pokkarikameraa, niin muista laittaa "pakkosalama"-asento käyttöön. Järjestelmäkameroissa käytä TTL-salamaa, eli salamaa joka mittaa automaattisesti tarvittavan valon määrän. Käytännössä kaikki uudet salamat toimivat niin, että valoa tulee juuri oikea määrä sille etäisyydelle, johon kuva on tarkennettu.

2. Mittaa valo siltä alueelta, jonka haluat valottuvan "oikein". Tämä vaatii kamerasta niin sanotun valotuksen pistemittauksen, jolloin valotus mitataan vain pieneltä alueelta kuvan keskeltä, ja koko muu kuva jätetään valotuksen kannalta huomiotta. Myös keskustapainotteisella mittauksella päästään usein parempiin tuloksiin kuin koko ruudun matriisimittauksella.

3. Heijasta valoa takaisin kohteeseen. Styroksi, valkoinen kangas tai alumiinifolio käy hyvin. Kaupasta saa myös hienoja kokoontaittuvia heijastimia. Tämä tekniikka on siitä hyvä, että valo on varmasti saman väristä, kuin meidän päävalomme (esimerkiksi aurinko). Tekniikka on työläämpi ja vaatii usein joko kuvausavustajan tai heijastimen jalustan tai pidikkeen, mutta antaa erittäin luonnollisen ja kauniin lopputuloksen.

Hauskaa vappua!

2008-05-01T00:22:00.003+03:00

Nikon D70s, 50 mm f/1.8 @ f/2.0, 1/500s, ISO200

Varo varjoja

2008-04-27T21:15:00.001+03:00

Sateenvarjot ovat kätevä väline valon ja varjojen pehmentämiseen. Salaman raaka valo on usein liian jyrkkää, ja varjot jotka tällaisesta valonlähteestä tulee, ovat usein hyvin teräväreunaisia.

Kun salamaa ammutaan sateenvarjon läpi, saattaa joskus unohtua, että sateenvarjo on rajallinen ja sillä on reunansa ja rajoitteensa. Erityisesti tämä on muistettava kuvattaessa tiloja tai muuten suhteellisen laajalla kulmalla. Kannattaakin tarkastaa kameran LCD-näytöltä, että sateenvarjo kattaa sen alueen, jota ollaan kuvaamassa, ettei sateenvarjon reunoilta karkaava valo pääse synnyttämään ei-toivottuja varjoja tasaisille pinnoille.

Hyödynnä etuala

2008-04-18T16:57:00.004+03:00

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4 @ 12mm, f/8, 1/640sec, ISO 200. Bolivia 2007.

Lisäämällä kuvan kannalta merkityksellisiä asioita etualalle saat lisättyä kuviisi dramaattisuutta ja persoonallisuutta, ja lisäksi tehostat kuvan sanomaa. Erityisesti tämä korostuu laajakulmaobjektiivia käytettäessä.

Kohteiden lisääminen etualalle on helpointa siirtymällä lähemmäs kohdetta! Mitä lähempänä olet, sitä parempi lopputulos usein on. Toki pitkää etäisyyttä voi käyttää myös tehokeinona, mutta valitettavan usein kuvaaja jostain syystä vain pelkää mennä lähelle sitä, mitä hän on kuvaamassa. Ihan kuin kohde menisi rikki, jos sitä kuvaa liian läheltä.

Yökuvaus

2008-04-17T22:32:00.009+03:00

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4 @ f/11, 17 mm, 25 sec, ISO200.

Yö- tai iltakuvaus on ehkä helpoin tapa aloittaa valokuvausharrastus. Ei muuta kuin kauniina iltana kolmijalan ja kameran kanssa rannalle, kaupungille tai lähiöön kuvaamaan.

Valotusajan kanssa ei ole niin kauhean tarkkaa - aika helposti saa hyvän näköisiä kuvia aikaiseksi. Tilanteet eivät myöskään muutu kovin äkkiä, eli kuvausaika ei ole niin kriittinen. Taivaan sinen viimeiset hehkut ovat monelle silmänkarkkia ja ilta-/yökuvista tulee helposti "wau"-vaikutelma, vaikkei kuvissa olisi mitään sisältöäkään. Kaiken lisäksi ohikulkijoilta saa ihailevia katseita — "katso Martta, ammattilainen työssään, ja vielä tähän aikaan".

Eipä siinä, yökuvaus on loistava rentoutumismuoto, ja parin tunnin kuvaussession jälkeen varmasti uni maistuu — ellei sitten jumitu tietokoneelle käsittelemään kuvia, pienentelemään ja terävöittämään niitä, kirjoittamaan blogiartikkelia yökuvauksesta ja tekemään voileipiä...

Lähikuvausta

2008-04-12T18:03:00.004+03:00

Tässä pari lähikuvakokeilua tältä päivältä. Valona yksi SB-800 sateenvarjon läpi, ja heijastimena valkoinen A4-arkki.

Onko kameralla oikeasti välilä?

2008-04-09T09:09:00.010+03:00

Kysymys, jonka varsinkin kuvausharrastusta aloittelevat usein esittävät kuuluu näin: Mikä olisi kamera, jolla saisi hyviä valokuvia? Tai, nähdessään kuvan, josta he pitävät, nousee ensimmäisenä heidän mieleensä ajatus, että "tuo on varmaan kuvattu hyvällä kameralla". Jotkut sanovat sen ääneenkin.

Onko asian laita tosiaan näin? Onko se niin, että kun tarpeeksi "hyvä" kamera annetaan käteen, niin kuka tahansa voi ottaa hyviä, puhuttelevia, persoonallisia ja värikkäitä, "ammattimaisia", valokuvia? Tai toisaalta, voiko "huono" kamera todellisen ammattilaisen käsittelyssä olla maailmoja muuttavan taiteen välikappaleena?

Asiasta tietysti tapellaan kamerafoorumeilla minkä ehditään, mutta aina silloin myös "isot" sivustot ottavat aiheen käsittelyyn. Jos et ole lukenut Ken Rockwellin blogia, et ole jäänyt paljosta paitsi. Jos kuitenkin olet lukenut sitä, kuten miljoonat muutkin, huomaat että sen lisäksi, että hän kirjoittaa laitteista, erityisesti Nikonin laitteista ja hyvin teknis-analyyttisestä näkökulmasta, hänen elämäntehtävänsä on saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että kamera ei vaikuta siihen, tuleeko kuvasta hyvä vaiko eikö (olipas pitkä lause). Hänen vastauksensa "mikä-kamera-mun-pitäisi-hankkia" -kysymykseen on jopa käännetty 14 eri kielelle, mukaan lukien suomen kieli.

Ikään kuin vastauksena Ken Rockwellille Luminous Landscape -valokuvaussivuston kolumnisti Sean Reid kirjoitti artikkelissaan maaliskuun puolenvälin tienoilla, että kameralla nyt sitten kuitenkin on merkitystä, eikä ole ollenkaan yhdentekevää, minkälaisella kameralla kuvaat. Siihen Ken vastasi, että no eipäs ole, johon Sean vastasi taas, että onpas.

Osallistumatta sen kummemmin keskusteluun totean vain, että niin kauan kuin muistan, olen itse kuvannut järjestelmäkameralla ja vieläpä aina yhden brändin sellaisella. Rehellisesti sanoen, esimerkiksi mittaetsinkamerat ovat minulle täysin vieraita, puhumattakaan ison filmikoon kameroista. En ole kuvannut Lomolla (kuva yllä), Holgalla, SuperSamplerilla, enkä ole tehnyt itse neulanreikäkameraa. Pimiössä olen sentään jonkun verran ollut joskus. Silti, itselleni SLR-järjestelmäkamera on ollut se "mun kamera", jonka kanssa on ollut ihan mukava toimia.

Adobe Lightroom 2.0 beta

2008-04-03T19:33:00.008+03:00

Adobe julkaisi 2.4.2008 Lightroomista 2.0:n beetaversion. Apple julkaisi Aperture-ohjelmastaan kakkosversion jokin aika sitten, joten Adobella on ollut vähän "kiire" saada oma v2:nsa ulos, etteivät asiakkaat ala valua Applen suuntaan. Pikaisen tutustumisen tuloksena voin sanoa, että Adobe on tehnyt varsin hyvää työtä Lightroomin uuden version kanssa.

Uusia ominaisuuksia verrattuna Lightroomin versio 1.3.1:een ovat mm seuraavat:

1. Kuvia voi nyt korjailla paikallisesti. Toisin sanoen kuviin voi nyt lisätä erilaisia korjauksia maskein — esimerkiksi "dodge and burn" tyyppisiä korjauksia siten, että korjaukset vaikuttavat vain tiettyyn alueeseen kuvassa (kuten esimerkiksi kuvassa yllä). Paikallisesti voi muokata esimerkiksi valotusta, valoisuutta, kontrastia, "claritya" (en tiedä tälle mitään järkevää suomenkielistä vastinetta), värikylläisyyttä ja sävyä. Erittäin paljon kaivattu ominaisuus ja ainakin itse olisin ollut pettynyt ellei tätä uudistusta olisi tullut.

2. Uudet vinjetointisysteemit. En osaa oikeen selittää tätä, mutta uusi "Post-crop vignetting" on todella hyvä. Aikaisemmalla "Lens correction"-säätimillä ei aina saanut vinjetistä sen näköistä kun olisi halunnut. Post-crop vignetting tuo todella ison parannuksen tähän asiaan. Tuo Lens correction -säätö on kuitenkin edelleen mukana ja se toimii varmasti siihen hyvin mihin se on tarkoitettu eli poistamaan ei-toivottua objektiivista johtuvaa vinjetointia.

3. Tuki usealle näytölle.

4. Älykkäät kokoelmat. Todella näppärä ominaisuus joka luo automaattisesti kokoelmia kuvien tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Esimerkiksi viiden tähden kuvat, punaiseksi värjätyt, ja niin edelleen.

5. Filter-paneeli, joka ennen oli hankalasti filmstrip-paneeliin kytketty, on nyt osa kuvaruudukkoa. Parantaa ja nopeuttaa käytettävyyttä paljon.

Paljon muitakin parannuksia ohjelman käyttöliittymään on tehty, jotka helpottavat ja nopeuttavat kuvien editointia entisestään. Kuten sanottu, erityisen iloinen olen tuosta paikallisten korjausten tekemisen mahdollisuudesta. Mikä parasta, niin tarvii avata Photoshopia entistä harvemmin!

Canon ostaa Nikonin

2008-04-01T09:49:00.002+03:00

Canon on julkistanut Nikon-yhtiöiden ostoaikeensa. Nikon kertoo omassa tiedotteessaan, että kauppa on tehty ja koko yhtiö on myyty. Kauppasumma pidetään salassa, mutta Canon antaa omassa lehdistötiedotteessaan jotain vihiä kauppasummasta: sen kerrotaan olevan 8-numeroinen luku. Arvokkaasta yhtiöstä on siis kysymys.

Canon ei vielä paljasta sitä, aikooko se säilyttää Nikonin brändin ja jatkaa Nikon-tuotteiden kehittämistä, vai aikooko se siirtää kaikki tuotteet Canon-brändin alle.

Mitenhän käy nykyisten putkien, runkojen ja muiden lisälaitteiden yhteensopivuuden tulevaisuudessa? Se jää nähtäväksi.

Missä valokuvasi ovat 50 vuoden päästä?

2008-03-30T21:12:00.011+03:00

Sunnuntaisuomalainen kirjoitti 30.3.2008 digitallenteiden vääjäämättömästä tuhosta.

Erilaisten testitulosten mukaan CD-levylle kotikoneilla tallennetut tiedostot säilyvät 3-320 vuotta riippuen testaajasta.

Laitevalmistajien omat testit antavat luonnollisesti suurimmat lupaukset. Uhkana on kuitenkin, ettei tämän päivän tallennusformaateille ole olemassa lukulaitteita tulevaisuudessa.

Digitaalisten tiedostojen säilymistä uhkaa lisäksi jatkuva tekniikan uusiutuminen ja vanhojen formaattien lukulaitteiden katoaminen markkinoilta. Esimerkiksi 1980-luvulla käytettyjen lerppujen eli floppy-diskien lukeminen on käytännössä jo lähes mahdotonta.

Äkkiseltään ei tule ajatelleeksi, että tämän päivän tallennusstardardit, CD- ja DVD-levyt, ovat olleet de facto standardeja vasta muutamia hassuja vuosia. CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla äänen tallennusta varten, mutta tietokoneiden CD-tallentimet yleistyivät kotikoneissa vasta 1990-luvun puolenvälin jälkeen — siis reilu 10 vuotta sitten. Vielä ei siis kovin paljon ole kokemusperäistä tietoa siitä, miten kauan CD-tallenteet oikeasti säilyvät.

Ei ole mitenkään kaukaa haettu ajatus, ettei CD- ja DVD-levyjen lukulaitteita ehkä parinkymmenen vuoden päästä enää ole joka kodissa. Mistä voit olla varma, ettei jokin tuleva tekniikka korvaa täysin nykyisiä standardeja? Jos sanoisin, että vuonna 2015 ilmestyy kynnen alle asennettava miljoonan zetatavun muistipiiri, joka toimii langattomasti kaikkien kodin laitteiden kanssa, ja hinta 200 euroa. Kuka sen jälkeen enää jaksaa poltella jotakin hikisiä romppuja, jotka vievät hirveästi tilaa hyllyssä ja naarmuuntuvat helposti lukukelvottomiksi? Tällöin vanhojen formaattien lukulaitteetkin pikku hiljaa häviäisivät kodeista ja työpaikoilta.

Miten tavallisen tallaajan sitten kannattaisi säilyttää kallisarvoinen henkilökohtainen kulttuuriperintönsä, jotta se säilyisi edes omille jälkipolville? Sunnuntaisuomalainen jatkaa:

– Suosittelen perinteisiä värivalokuvia ennemmin kuin mitä tahansa tulostetta. Tärkeimmät valokuvat kannattaa säilyttää pimeässä ja viileässä, hyvälaatuisissa albumeissa tai paperisissa suojakuorissa.

Pahin skenaario on, ettei parin sadan vuoden päästä ole aikalaisdokumenteista luettavissa mitään. Menossa olevaa aikakautta onkin alettu kutsua nimellä digital dark age. Esimerkiksi valokuvia otetaan enemmän kuin koskaan, mutta otettujen kuvien teettäminen paperille on vähentynyt jatkuvasti.

Millaisen kulttuuriperinnön valokuvien muodossa sinä haluat jättää jälkipolvillesi?

Miksi Nikon SB-800 on niin hyvä salama

2008-03-26T08:53:00.018+02:00

Monet järjestelmäkameran omistavat kaverini pohtivat kuumeisesti, että minkä putken ostaisi seuraavana, tai että olisiko jo aika päivittää kameran runkoa jne jne. Heti tähän artikkelini alkuun sanon sen kuningasajatuksen: jos sinulla esimerkiksi 500 euron budjetti, niin "take my advice": älä osta uutta putkea, vaan osta Nikon SB-800. Tulet huomaamaan että hyvästä valosta on sinulle paljon enemmän iloa kuin uudesta polttovälistä. Jos olet C-miehiä, niin tämä laite voi silti olla todella hyödyllinen sinulle.

Alla muutamia syitä ostaa Nikon SB-800.

1. Kestävä ja hyvin rakennettu. Kun otat tämän salaman käteesi, tunnet että se ei ole mikään rimpula. Se ei hölsky eikä kolise, ja sen muoviosat ovat hyvin kestävän tuntuiset. Pohjaliitin on metallia — ei siis muovia kuten useimmissa muissa halvemmissa "piraattiversioissa". Tämä on aika tärkeä aspekti, koska pohjaliitin on osa, joka on jatkuvasti kosketuksessa toisen metallisen osan kanssa, nimittäin kameran varustekengän kanssa.

2. Tehokas. Ohjeluku on 38 metriä (ISO 100, zoom 35mm asennossa), eli salaman valo kantaa todella pitkälle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että latautumisajat ovat lyhyitä ja heijastettunakaan valo ei lopu kesken. Mukana tulevan laajakulmahajottimen avulla valo saadaan leviämään tasaisesti hyvin laajalle alueelle.

3. Erittäin herkkä orjakenno. Manuaalimoodissa SB-800 synkkaa langattomasti helposti seinienkin takaa (sisätiloissa), edellyttäen että salama "näkee" välähdyksen esimerkiksi heijastuksena jostain toisesta seinästä, lasista, lattiasta jne. Voit laittaa SB-800:n vaikkapa toiseen huoneeseen ja itse kuvata toisessa huoneessa, ja homma pelittää kuin junan vessa. Tämä on yksi syy, miksi jotkut Kanonistit ostavat mieluummin Nikon SB-800:n kuin Canonin oman salaman — Nikon SB-800 on vapaa kaikenlaisista kaapeleista sisätiloissa. Kaiken lisäksi salama on pienempi kuin esimerkiksi Canon 580EX. Huomaa, että ulkona, mikäli sellaisia heijastavia elementtejä, mistä orjakenno voisi havaita välähdyksen, ei ole, täytyy synkattavilla salamoilla olla näköyhteys. Alla esimerkki orjasalaman herkkyydestä.

4. Ylivoimaiset ominaisuudet. Toimii täydellisesti kaikkien olemassa olevien Nikon-runkojen kanssa. Automaattivalotus (i-TTL) on aivan käsittämättömän hyvä ja tarkka. Valotusta ei tarvi käytännössä ikinä korjata. Lisäksi salamasta löytyy non-TTL automaattimoodi, täysmanuaali ja strobo (esim 50 kertaa sekunnissa). Salaman rungossa on liitäntämahdollisuus synkkakaapelille, ulkoiselle virtalähteelle ja Nikonin langalliselle monisalamaohjaukselle. Salaman mukana tulee ylimääräinen paristokotelo, minkä avulla salamaan voi kytkeä viisi paristoa neljän sijaan. Niin ikään mukana tulee kaksi värikorjausfiltteriä, millä salamavalon väriä voidaan muuttaa vastaamaan esimerkiksi loisteputkivaloa.

5. Monisalamaohjaus. Uusilla rungoilla (esim D80, D200, D300, tietääkseni myös D40 ja D40x jne.) SB-800 toimii kameraan kytkettynä "commander"-tilassa, jolla voi ohjata useita salamoita TTL-tilassa. Tehojen suhdetta voi ohjata suoraan kameran rungosta, joten salamoihin ei tarvi edes koskea. Riittää että asettelet ne paikalleen ja laitat langattoman ohjauksen päälle, ja automaattivalotus hoitaa loput. Nikon nimittää tätä CLS:ksi.

Tällä hetkellä Nikon SB-800 maksaa verkkokauppa.comissa noin 381 euroa, joten 500 euron budjetista jää vielä vähän rahaa vaikkapa sateenvarjoon ja salamajalustaan :-).

Merja ja Aleksi 1.3.

2008-03-23T17:32:00.004+02:00

Nikon D70s, Nikon AF 80-200/2.8, Nikon SB-800 (sateenvarjon läpi)

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4, Nikon SB-800 + SB-80dx

Laura ja Miika 23.2.

2008-03-22T17:51:00.002+02:00

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4

Nikon D70s, Nikon 50mm f/1.8, 2 salamaa sateenvarjojen kautta (Nikon SB-800 ja Nikon SB-80dx)

Nikon D70s, Tokina 12-24 f/4, Nikon SB-800

Panoraamakuvaus

2008-03-22T16:48:00.008+02:00

Oon viime aikoina innostunu panoraamakuvauksesta! Kokeilin muutamia erilaisia panoraamakuvien tekemiseen tarkoitettuja ilmaisohjelmia, mutta tulin siihen tulokseen, että pitemmän päälle edullisimmaksi tulee ostaa valmis ohjelma (aika on rahaa...).

PTGui on maksullinen käyttöliittymä ilmaiseen Panoraama Tools -ohjelmaan. Toisin sanoen, ohjelman "moottori" on ilmainen, mutta käyttöliittymä maksaa. PTGuin käyttöliittymä on kuitenkin oikeasti niin hyvä ja nopea käyttää käytännössä, että säästyneestä ajasta maksaa ihan mielellään pyydetyn 79 euron (alv 0%) lisenssimaksun.

PTGuita voi käyttää myös ilmaiseksi, mutta sillä tehtyjä projekteja ei voi tallentaa, ja exportattuihin kuviin tulee vesileimana PTGuin mainos. Rekisteröity versio ei luonnollisesti noita mainoksia tee.

Onnistuneen panoraamakuvan tekeminen on periaatteessa hyvin mekaaninen operaatio. Kuvat liimataan sopivasta kohdasta yhteen ja kuvien geometriaa vääristetään sopivasti halutulla tavalla - esimerkiksi niin että oikeasti pystysuorat linjat näyttävät myös lopullisessa kuvassa pystysuorilta. Tällaisesta kuvasta voi sitten tehdä esimerkiksi Quicktime VR-esityksen, jota voi katsella ja pyöritellä suoraan nettiselaimessa.

Käytännössä homma ei kuitenkaan ole aivan näin simppeliä. Vaikka maisemista voi tehdä panoraamakuvia vaikkapa ilman jalustaa yksinkertaisesti ottamalla useita kuvia vähän eri kulmista, on sisätiloissa otettujen kuvien yhdistely paljon vaikeampaa. Tämä johtuu parallaksivirheestä. Parallaksi tarkoittaa yleisesti sitä että kun havaitsija (kamera) liikkuu, niin paikallaan oleva esine näyttää liikkuvan taustaansa nähden. Parallaksivirhe valokuvauksessa johtuu siitä, että niin sanottu katselupiste (viewpoint) muuttuu, kun kameraa käännetään panoraaman seuraavaa kuvaa varten. Ilmiötä voi verrata silmiin: vasen silmä näkee lähellä olevat esineet hieman eri "kohdassa" suhteessa taustalla oleviin kohteisiin, kuin oikea silmä. Tällaista virhettä kuvankäsittelyllä on ainakin automaattisesti mahdoton korjata, koska ohjelma ei voi millään tietää, että missä järjestyksessä esineiden pitäisi olla oikeasti.

Parallaksivirheen minimointiin ja poistamiseen on olemassa erinäisiä jalustoihin tarkoitettuja lisälaitteita, jotka ovat ainakin järjestelmäkameroille kohtalaisen kalliita. Esimerkiksi Manfrotto 303SPH kustantaa Maitolaiturissa lähes 450 euroa. Halvempiakin vaihtoehtoja on ja pokkarikameroille riittää ihan hyvin vähän kevyempikin versio, esimerkiksi Digitarvikkeesta Panosauruksen panoraamapää karvan alle 200 eurolla. Panosauruksen versiossa ei kuitenkaan ole pystykulman säätöä, eli ilman kalansilmäobjektiivia täydellisten 360 asteen panoraamakuvien tekeminen voi olla tuolla melko vaikeaa tai mahdotonta.

Panoraamakuvien, erityisesti maisemakuvien, tekeminen on kuitenkin ennen kaikkea hauskaa. Alla oleva pikkupanoraaman (about 180 astetta vaakasuunnassa) kuvat on otettu ilman jalustaa, ilman minkäänlaisia kuvausvalmisteluja tai sen kummempaa miettimistä. Lopullisessa kuvassa on yhdistetty viisi kuvaa.

Nikon D70s, Tokina 12-24 @ 12mm, f/8, 1/250s, ISO 200

Marika ja Jarkko 12.1.

2008-03-21T17:58:00.001+02:00

Nikon D70s, Nikon AF 80-200/2.8, Nikon SB-800

Nikon D70s, Nikon AF 80-200/2.8, Nikon SB-800

Nikon D70s, Tokina 12-24 mm f/4, Nikon SB-800

HDR ja ilkivalta

2008-02-06T10:47:00.002+02:00

Täytyy myöntää etten ole ikinä tätä ennen kokeillut niin sanottua HDR:ää eli tonemappausta. Olen ensinnäkin liian laiska moiseen — mieluummin yritän ottaa kerralla sen "oikean valotuksen". Toisekseen olen sen verran puristi, että mieluummin käytän sitten apuna tarvittaessa salamoita. Viime öiset talossamme vierailleet ilkivallantekijät kuitenkin saivat minut miettimään asiaa "uudessa valossa".

Yllä kaksi ruutua, joiden "parhaat palat" on yhdistetty yllä olevaksi yhdeksi kuvaksi. Oven lasiruudut olivat n. 4 aukkoa kirkkaampia kuin muu näkymä, joten yhdellä valotuksella tuota ei mitenkään olisi saanut kuvattua, varsinkin kun ikkunaan oli jätetty tärkeä sanoma jälkipolville tutkisteltavaksi, joka on olennainen osa kuvan sisältöä. Salamoita tuohon tilaan olisi ollut täysin mahdotonta sovittaa, koska tila on niin pieni ja kaiteet olisivat luoneet ikäviä varjoja kuvaan.

Kuvat yhdistin Photoshopissa siten, että asetin "tumman" kuvan päällimmäiseksi, jonka jälkeen valitsin taikasauvalla tummasta kuvasta oven vaaleimmat alueet (tolerance 64, Anti-Alias päällä). Kun haluttu alue oli valittu, klikkasin Add Vector Mask -nappia, jolloin koko muu sisältö tummasta kuvasta peittyi, paitsi ne ikkunaruudut. Sen jälkeen pehmensin vielä Gaussian Blur -työkalulla tumman kuvan maskia (Radius n. 5 pikseliä) vähän luonnollisemman näkymän aikaansaamiseksi.

Lopuksi lisäsin vähän kirkkautta ja kontrastia sekä värikylläisyyttä lopulliseen kuvaan.

Toisin sanoen, jos tällainen kikkailu nopeuttaa työskentelyä (säästää aikaa) ja sillä on sisällön kannalta olennainen merkitys, niin by all means, kokeile pois.

Pyhä lehmä

2008-02-02T16:25:00.000+02:00

Freenä kun satunnaisesti kuvailee, niin totuus on, että harvoin saa tehdä kiireettä hommia. Häissä, erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa on aina hoppu joka paikkaan, ja tilanteet tapahtuvat vain kerran. Jokaisesta niistä on saatava kuva, tuntuivatpa ne itsestä miten tyhmiltä tahansa.

No, nyt kun kerrankin sai keskittyä määrän sijasta laatuun, niin ajattelin vähän fiilistellä. Myönnettäköön, että Strobistia on tullut luettua (on muuten todella hyvä blogi), mutta ideoitahan ei voi patentoida...

Teknisiä tietoja kuvasta. Valotusaika 30 sekuntia, aukko f/11, ISO 200. Putkena Tokinan 12-24 f/4 19 millin asetuksella ja runkona työjuhta Nikon D70s. Kaksi salamaa kädessä, toinen light standin päähän viritettynä, jolloin sain sen riittävän korkealle, eikä ylemmistä välähdyksistä yksikään jäänyt auton taakse.

Valotuksen alkaessa sitten aloin välkyttelemään salamoita suurin piirtein sekunnin välein, samalla rauhallisesti kävellen, lähtien kameran takaa auton ympäri ja takaisin kameran luokse.

Sen verran tuuria oli mukana, että valittu aukko ja kuvausaika osuivat juuri kohdalleen. Taivaassa oli vielä jäljellä jonkin verran sinistä hehkua (kuvausaika n. puoli kuusi illalla) ja kun myöhemmin kuvasin samalla teemalla suuremmilla aukoilla, ei "tähdistä" tullut enää ollenkaan niin hienoja. Aukko f/11 näyttää siis olevan jonkinlainen rajapyykki tähtien muodostumiselle, ainakin tuon Tokinan kohdalla. Keltainen väri taivaassa on valosaastetta Jyväskylästä.

Uusi jalusta

2008-01-28T10:58:00.001+02:00

Tulipa tuossa ostettua uusi tripodi, Manfrotto 055 X Pro B ja siihen samaisen firman 488RC4-kuula. Olen tähän mennessä käyttänyt jalustaa vain äärimmäisessä hätätapauksessa, kuten yökuvaus, omakuvat, haarukointi tonemappausta varten yms. Homman on hoitanut muovirimpula Slik U8000. Syy, miksi en ole ollut jalustakuvaukseen niin ihastunut, on ollut se, että fysiikan lait pätevät myös näissä em. tapauksissa - nimittäin, peili aiheuttaa tärähdyksen joka kerta kun suljin aukeaa ja otetaan kuva. Tätä tärähdystä tuo halpis-Slikki ei oikein pysty kompensoimaan. Joskus olen yrittänyt poistaa tätä kevyen jalustan ongelmaa pitämällä mustaa kangasta tai jotain tummaa esinettä objektiivin edessä ja heti sulkimen avauduttua vetänyt sen pois. Näin tärähdys eliminoidaan kuvasta, vaikka sen tapahtuminen onkin väistämätöntä.

Dilemma: Paras tripodi? Vastaus: Niin painava, että kuvaaja viitsii vielä ottaa sen mukaan.

Yhdistelmä toimii erinomaisesti niin laajiksella kuin pitkälläkin putkella. Suositeltu enimmäispaino tuon kuulan päälle on 8 kiloa, mutta todellisuudessa tuo runko + 80-200/2.8 + salama alkaa olla jo maksimirajoilla.

Hyvää (055XPROB + 488RC4)
++ ERITTÄIN helppo kuulan asennon säätö
+ maksimikorkeus (176 cm)
+ pikalukot jaloissa

Mukavat boonukset
+ jalat saa taivutettua moniin eri kulmiin
+ vesivaaka
+ koukku, johon saa tarvittaessa lisäpainoa roikkumaan
+ keskiputken saa myös poikittaiseen asentoon, jolloin vaikkapa tähtitaivaan kuvaaminen suoraan alhaalta ylöspäin on helpompaa

Huomioitavaa / ikävät puolet
- yhdistelmä ei ole mikään maailman kevein (2,4 + 0,8 kg), joskaan ei myöskään aivan mahdottoman painava. Mielestäni siis hyvä kompromissi painon ja kantavuuden / tukevuuden suhteen
- kantohihna tai -laukku on välttämättömyys. Itse hommasin Sampsa Kaijaluodon suosituksesta OpTechin kantoremmin.

Alla vielä yksi testikuva (tripodi käytössä). Jos joku huomaa tärähdyksen vaikutuksen jommassa kummassa kuvassa niin on aika mestari.

Harmaus

2008-01-25T15:25:00.001+02:00

Eilen oli kunnon lumimyräkkä niin Keski-Suomessa kuin muuallakin päin Suomen niemeä. Otinpa yhden kuvan iki-ihanalta parvekkeeltamme, ja kyllähän se maisema oli surkea ja harmaa. Silti hämmästyin, että miten harmaana kamera oikeastaan maiseman näkee! Histogrammin mukaan kuvassa ei ole varsinaisia tummia ja vaaleita sävyjä juuri lainkaan - vain rumia keskisävyjä jotka yhdessä kuvautuvat ankean harmaaksi (ylh. oik). Pienellä fixauksella saa kuvasta suhteellisen katsottavan (ylh. vas). Alla vielä alkuperäisen kuvan histogrammi.

Orjat työssä

2008-01-23T09:42:00.000+02:00

Nykyään tulee käytettyä salamoita usein langattomasti. Tietysti häissä tai tapahtumissa, joissa pitää kuvata isolla alueella paljon, on pakko tyytyä yhteen salamaan, joka on kiinnitetty kameraan. Mutta jos ei ole (kovin) kiire, niin pääsee fiilistelemään usean salaman kanssa, jolloin kuvaan saa huomattavasti paljon enemmän tunnelmaa ja yksilöllisyyttä. Tähän asti olen tyytynyt käyttämään ihan tavallista välähdykseen perustuvaa orjan laukaisua; radiolähettimet ovat olleet hankintalistalla jo pitkään, mutta tähän mennessä olen todennut kuitenkin optical slave -tyyppisen virityksen riittävän minulle.

Yllä olevassa kuvassa on Subaru Impreza WRX ilman pohjapanssaria. Kuva on suoraan kamerasta, vain kontrastia on säädetty Lightroomissa, jonka jälkeen kuva on käännetty JPG:ksi. Kuvassa näkyy myös Nikon SB-800 ja SB-24 -salamat, jotka välähtävät yhtä aikaa kamerassani kiinni olevan SB-600 -salaman kanssa. SB-600 on suunnattu lattiaan, joka hajottaa valoa niin, että lähes koko auton pohja tulee valaistuksi.

Uusi alku

2008-01-18T23:10:00.000+02:00

Jos sais jotain blogintynkää kirjoteltua. Ei oo tullu vähään aikaan kirjoteltua ja tuli sellanen viilis, että nyt pitää saaha purkaa asioita ihan julkisesti. Nauttikaa olostanne täysin siemauksin. Tässä tämän kuvapainotteisen blogini ensimmäinen kuvateos, joka on omakuva.

Paidan alla välähtää SB-800, SU-4-moodissa, ja selän takana SB-24 optical slavella varustettuna.

Fires of Repo

2006-08-20T18:14:00.000+03:00

Repolaiset oli taivaalla tuossa yöllä. Oli aika hienon näköisiä kun ne siellä taivaalla lepatteli menemään ku pienet eläimet.