Parempia maisemakuvia puoliharmaasuotimilla

Nikon D70s, Tokina 12-24 @ 17mm. Molemmissa samat valotusarvot, eli 1/160sec f/11 ja ISO200.

Maisemakuvia kuvatessa törmää hyvin usein ongelmaan, että oikeaa valotusta on vaikeaa tai mahdotonta löytää. Jos haluamme, että taivas valottuu oikein (eli pilvien yksityiskohdat eivät ylivalotu ja pala puhki), on tuloksena yleensä se, että muu osa kuvasta alivalottuu. Tällöin kuva on suurelta osin liian tumma. Toisaalta, jos kuva valotetaan maaston mukaan, niin taivas ylivalottuu ja kuva näyttää liian vaalealta.

Toisin sanoen, meidän pitäisi jollain tavalla pystyä tummentamaan tai himmentämään taivasta, tai vaihtoehtoisesti vaalentamaan muuta osaa kuvasta, esimerkiksi maastoa.

Ehkäpä jossain vaiheessa tulemme näkemään digikameroissa aivojen toimintaa jäljittelevän, sisäänrakennetun HDR-ominaisuuden, eli tekniikan, joka pystyy lennosta yhdistelemään erilaisia valotusarvoja, joita tällainen korkeakontrastinen kuvaustilanne vaatii. Tähän mennessä kuitenkin kuvakennon tai filmin dynamiikka on ollut riittämätön tallentamaan kovin suuria valotuseroja, kuten yllä mainitun esimerkin kaltaisessa tilanteessa.

Tilanteeseen on kaksi ratkaisua, joissa molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

• a) Kuvaa tilanteesta useampi otos erilaisilla valotusarvoilla, ja yhdistä ne kuvankäsittelyohjelmassa yhdeksi kuvaksi.


• b) Käytä puoliharmaasuodinta, joka asteittain tummentaa osan kuvasta. Tällöin tarvitaan vain yksi valotus (yksi kuva).
  

A-vaihtoehdon etuna on, että eri valotusten parhaat palat voidaan yhdistää koko kuva-alalta, tai vaikkapa vain pieneltä osin. Myös automaattiseen kuvien yhdistelyyn tarkoitetut HDR-ohjelmistot ovat kehittyneet ja niillä pystyy tekemään jo varsin kelpo jälkeä. Haittapuolena tässä vaihtoehdossa on se, että jalusta on aivan välttämätön (muuten kuvia ei voi tarkasti yhdistellä).

B-vaihtoehdossa tarvitaan vain yksi valotus, joten jalustalta kuvaaminen ei ole välttämätöntä. Tekniikka on myöskin hyvin yleisesti käytetty ja tuttu jo valokuvauksen alkuajoilta, joten puoliharmaasuotimilla kuvattuja kuvia voinee kutsua "luomukuviksi", toisin kuin tietokoneella yhdisteltyjä kuvia. Toisaalta suodin itsessään asettaa rajoituksia esimerkiksi rajauksen suhteen. Myöskin kuvan absoluuttinen terävyys kärsii jonkin verran, kun objektiivin eteen laitetaan yksi elementti lisää.

Cokin P-sarjan puoliharmaasuotimet

Cokin on yksi suurista objektiivien suodinvalmistajista. Cokin tekee myös "perinteisiä" pyöreitä suotimia, jotka kierretään suoraan objektiivin suodinkierteeseen, mutta tärkein Cokinin tuote on kuitenkin suorakaiteen muotoiset suotimet. Nämä suodinläpyskät laitetaan kiinni suodinpidikkeeseen, joka tulee kiinni objektiiviin.




Cokin tekee muutamia hieman eri käyttöön tarkoitettuja suodinsarjoja, joissa kullekin on oma suodinpidike. Pidikkeet on luokiteltu lähinnä objektiivin suodinkierteen koon mukaan.

• A-sarja pokkarikameroille (suodinkierteet 36-62 mm)


• P-sarja järjestelmäkameroille (48-82 mm)


• Z-pro-sarja keskikoon kameroille ja superlaajakulmille (49-96 mm)


• X-pro-sarja palkkikameroille (62-112 mm)

Itse hankin jokin aika sitten Cokin P-sarjan pidikkeen (77 millimetrin suodinkierteellä) ja siihen pari erilaista puoliharmaasuodinta. Ensivaikutelma suotimista on hyvä. Pidike on tukeva ja siihen on helppo asettaa haluttu suodin, ja sitä on myös helppo liikutella kuvauksen aikana. Etsimestä on helppo nähdä, kun puoliharmaasuodin on oikealla kohdalla, eli kun taivas tummenee riittävästi suhteessa muuhun maisemaan.

Ainakin Tokinan 12-24 f/4 -objektiivilla alle 17 millin polttoväleillä P-sarjan pidike aiheuttaa vinjetointia (Nikon DX-kuvakenno). Cokinilla on erikseen saatavilla superlaajakulmille tarkoitettu pidikemalli (P299), joten täytynee jossain vaiheessa kokeilla sitä.

Puoliharmaasuotimia hankkiessa kannattaa muistaa, että yhtä oikeaa suodinta ei ole olemassa. Yleensä kannattaa olla mukana muutama erilainen suodin, joissa tummuus ja jyrkkyys vaihtelevat. Jos kuvassa on selkeä horisontti ilman sitä rikkovia elementtejä (esimerkiksi puita), voi oikea valinta olla sellainen puoliharmaasuodin, jossa tumman osan ja kirkkaan osan välillä on mahdollisimman lyhyt muutosväli. Joskus paras puoliharmaasuodin on sellainen, jossa muutos tapahtuu esimerkiksi koko kuva-alan pituudelta. Suodinvaihtoehtoihin kannattaa tutustua ennen hankkimista vaikkapa Cokinin sivuilla.

Kärsiikö terävyys käytettäessä suotimia?

Cokin P-sarjan suotimet eivät ole lasia, vaan hyvälaatuista muovia. Kuitenkin jokainen objektiivin eteen asetettu lisäelementti periaatteessa huonontaa kuvanlaatua (ainakaan se ei voi sitä parantaa). Alla näyte ilman suodinta ja suotimen kanssa.





Ainakaan näillä kuvatarkkuuksilla (D70s, 6 megapikseliä) itse en pystynyt havaitsemaan kuvanlaadun heikkenemistä, vaan päinvastoin, oikein käytetty suodin parantaa kuvanlaatua tuomalla esiin kuvan kannalta tärkeitä kohteita ja säilyttämällä yksityiskohtia.