Sunnuntaisuomalainen kirjoitti 30.3.2008 digitallenteiden vääjäämättömästä tuhosta.
Erilaisten testitulosten mukaan CD-levylle kotikoneilla tallennetut tiedostot säilyvät 3-320 vuotta riippuen testaajasta.
Laitevalmistajien omat testit antavat luonnollisesti suurimmat lupaukset. Uhkana on kuitenkin, ettei tämän päivän tallennusformaateille ole olemassa lukulaitteita tulevaisuudessa.
Digitaalisten tiedostojen säilymistä uhkaa lisäksi jatkuva tekniikan uusiutuminen ja vanhojen formaattien lukulaitteiden katoaminen markkinoilta. Esimerkiksi 1980-luvulla käytettyjen lerppujen eli floppy-diskien lukeminen on käytännössä jo lähes mahdotonta.
Äkkiseltään ei tule ajatelleeksi, että tämän päivän tallennusstardardit, CD- ja DVD-levyt, ovat olleet de facto standardeja vasta muutamia hassuja vuosia. CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla äänen tallennusta varten, mutta tietokoneiden CD-tallentimet yleistyivät kotikoneissa vasta 1990-luvun puolenvälin jälkeen — siis reilu 10 vuotta sitten. Vielä ei siis kovin paljon ole kokemusperäistä tietoa siitä, miten kauan CD-tallenteet oikeasti säilyvät.
Ei ole mitenkään kaukaa haettu ajatus, ettei CD- ja DVD-levyjen lukulaitteita ehkä parinkymmenen vuoden päästä enää ole joka kodissa. Mistä voit olla varma, ettei jokin tuleva tekniikka korvaa täysin nykyisiä standardeja? Jos sanoisin, että vuonna 2015 ilmestyy kynnen alle asennettava miljoonan zetatavun muistipiiri, joka toimii langattomasti kaikkien kodin laitteiden kanssa, ja hinta 200 euroa. Kuka sen jälkeen enää jaksaa poltella jotakin hikisiä romppuja, jotka vievät hirveästi tilaa hyllyssä ja naarmuuntuvat helposti lukukelvottomiksi? Tällöin vanhojen formaattien lukulaitteetkin pikku hiljaa häviäisivät kodeista ja työpaikoilta.
Miten tavallisen tallaajan sitten kannattaisi säilyttää kallisarvoinen henkilökohtainen kulttuuriperintönsä, jotta se säilyisi edes omille jälkipolville? Sunnuntaisuomalainen jatkaa:
– Suosittelen perinteisiä värivalokuvia ennemmin kuin mitä tahansa tulostetta. Tärkeimmät valokuvat kannattaa säilyttää pimeässä ja viileässä, hyvälaatuisissa albumeissa tai paperisissa suojakuorissa.
Pahin skenaario on, ettei parin sadan vuoden päästä ole aikalaisdokumenteista luettavissa mitään. Menossa olevaa aikakautta onkin alettu kutsua nimellä digital dark age. Esimerkiksi valokuvia otetaan enemmän kuin koskaan, mutta otettujen kuvien teettäminen paperille on vähentynyt jatkuvasti.
Millaisen kulttuuriperinnön valokuvien muodossa sinä haluat jättää jälkipolvillesi?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti